Valinnanvaikeus deittailussa

Miksi herkkujen tai vaatteiden valitseminen tuottaa useammille enemmän hankaluuksia kuin peston tai lusikoiden valitseminen? Miksi radiosta kuultuna kuuntelemme biisin useammin loppuun kuin, jos se tulisi vastaan Spotifyn soittolistassa? Miksi sopivien treffikumppanien köytäminen


Halusin kirjoittaa opinnäytetyöni vinoumien käytöstä markkinoinnissa, mutta sitä varten piti suostutella opinnäytetyöni ohjaajaa, että hän hyväksyisi aihevalintani. Pienen maanittelun jälkeen hän suostui, onneksi. Mutta koska hän ei tuntenut käyttäytymistaloustiedettä ennestään kauhean hyvin hän suositteli kysymään koulumme toiselta opettajalta apua. Tämä opettaja sattui olemaan neurotieteiden professori. Hän suositteli, että liukisi opinnäytetyötäni varten Richard Thalerin ja Cass Sunsteinin kirjan Nudge. Kirjassa Thaler ja Sunstein kertovat erilaisista tavoista yrittää ohjata loppukäyttäjiä ja kansalaisia tekemään terveydelleen ja taloudelleen parempia valintoja. Näitä töytäisyn keinoja on useita, joista yhtenä toimii tarjottujen vaihtoehtojen harventaminen. Pois??

Kirjan innoittamana luin lisää valintaparadoksista (Paradox of choice). Iyengar and Lepper huomasivat vuonna 2000 tehdyssä tutkimuksessa, että jos kuluttajille esitellään liian montaa erilaista marmeladia, he ostavat harvemmin mitään. Kokeessa annettiin asiakkaiden maistaa eri makuisia marmeladeja, jonka jälkeen heillä oli mahdollisuutena ostaa kotiin myös tuotteita. A-ryhmän kuluttajille tarjottiin 6 erilaista marmeladia maistettavaksi. B-ryhmä taas sai 24 erilaista marmeladia maistettavaksi. Vaikka B-ryhmään kuuluvat kuluttajat (kuvan "Customers") pysähtyivät useammin maistamaan marmeladeja, he maistoivat keskimäärin yhtä useaa eri laatua A-ryhmään kuuluneiden kuluttajien kanssa. Kumpi ryhmä osti useammin marmeladia kotiin? Arvaat todennäköisesti väärin. Maistamaan pysähtyneistä A-ryhmän kuluttajat ostivat merkittävästi useammin marmeladia. Lähde

Tämä oli vain yksittäinen koe, joka ei vielä kerro koko totuutta, mutta linkatussa lähteessä esitellään muutamaa muuta koetta. Tässä tiivistettynä mitä kaikkea 

Koululaiset kirjoittivat useammin ylimääräisen esseen arvosanoja korottaakseen, jos valittavia aiheita oli 6, kuin jos aiheita oli 30. Osallistujat olivat useammin tyytymättömiä suklaan valintaan, jos vaihtoehtoja oli 30, kuin jos vaihtoehtoja oli 6. Eräässä kokeessa huomattiin myös, että lomamatkan voittajat olivat useammin tyytymättömiä lomamatkaansa, jos he saivat valita kaupunkiloman ja rantaloman välillä, kuin jos he voittivat matkan lomakohteeseen joka arvottiin. Valinnan itse tehneet jäivät pohtimaan olisiko toinen vaihtoehto sittenkin ollut parempi. We only regret the chances we didn't take.

Nyt päästään takaisin deittailun maailmaan. Suomalaiset ovat tyypillisesti hyvin pidättyväisiä, eivätkä lähesty tuntemattomia julkisesti. Ennen internettiä suomalaiset tapasivat toisensa kouluissa, työpaikoilla tai baareissa. Ne jotka eivät halunneet tapailla opiskelu- tai työkavereitaan menivät baareihin notkumaan. Miehet ottivat rohkaisuryyppyjä niin kauan, että uskalsivat viimeinkin mennä juttelemaan ja naiset toivoivat, etteivät lähestyvät miehet olleet liian kännissä. Sitten tuli nettideittailu, joka pelasti suomalaiset sinkut. Ensin nettideittailu oli noloa, eivätkä monet uskaltaneet myöntää tavanneensa Suomi 24:n deittisivustolla, mutta Tinderin vakiinnuttua yhä useammat pitävät Tinderiä ainoana paikkana, jossa uskaltavat tutustua muihin. Baarit valittavat asiakaskatoa, kun kukaan netistäkin löytää seuraa. Olen jopa kuullut joidenkin sanovan "Ei kuntosalilla/kaupassa/bussipysäkillä ole soveliasta tulla iskemään. Se on ahdistavaa. Menisivät Tinderiin etsimään seuraa.".  Alkuun?


Nykyään yhä useampi tutustuu netin kautta toisiinsa. Baaritkin valittavat 2000-luvulla tapahtunutta asiakaskatoa. 


 

Ja lopuksi vastaus alussa esitettyyn kysymykseen: erilaisia herkkuja on enemmän tarjolla kuin pestoja. Irtokarkkeja voi ottaa aina jokaista vähäsen, eikä siinä ole samoja haittavaikutuksia kuin valmiiksi täytetyissä karkkipusseissa (paitsi, että osa ihmisistä rähmäilee karkkeja paljain käsin).


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Liian monta vaihtoehtoa johtaa valintaparadoksiin ja valinnanvaikeuteen

Valintaa myös kadutaan useammin, jos vaihtoehtoja on ollut enemmän mistä valita.

Liian monta vaihtoehtoa saa ihmisen karsimaan vertailtavia attribuutteja

Liian monta matchia on oma valinta, jossa Tinder "töytäisee" käyttäjää jatkamaan selailua, vaikka juttuseuraa olisi jo saatavilla. Tähän ohjaa mm se, että appin avatessa ehdotetaan lisää selailtavaa vaikka matcheja onkin jo. Uuden matchin syntyä myös hehkutetaan enemmän kuin uuden viestin saapumista.

*New match kuva*

Jos keräämisestä ei ole haittaa sitä jatketaan. Miksi en ostaisi kahden pallon jäätelöä kioskilla, jos se maksaa saman verran kuin yhden pallon jäätelö? Harvoin maksaa yhtä paljon. Haittana on hinta, joka kirpaisee, jos toinen jää syömättä. Tinderissä tätä ei ole. Matcheista ei makseta (ainakaan suoraan) ja viesteihin vastaamattomuudessa ei ole sosiaalista seurausta. 

Mistä johtuu hankala asetelma?

Miehiä on reilusti naisia enemmän deittisovelluksissa, minkä takia naisilla on paljon valinnanvaraa ja enemmän valintoja on hyvin koukuttavaa. Matchit kohottavat itsetuntoa. Koska kaikkien miesten profiilit eivät voi olla jatkuvasti näkyvissä todella monet miehet eivät saa juuri yhtään matcheja ja he kokevat tulevansa torjutuksi. Miesten itsetunnon on todettu heikkenevän merkittävästi tinderin käytön myötä. 

Siksi monet miehet swaippaavat kaikki oikealle säästääkseen aikaa. Miksi tutkisi tarkkaan montaa profiilia kun on tehokkaampaa vain tutkia matchit joita tulee? Osa myös matchaa sellaisten kanssa joista ei ole järin kiinnostunut, koska haluaa tuntea, että edes JOKU on kiinnostunut. Osittain siksi naisilla on myös paljon enemmän matcheja ja monet matchit eivät tule koskaan puhumaan, koska halusivat vain jonkun matchaavan. Karkeasti sanottuna osa miehistä matchaa naisten kanssa joita ei koe viehättäväksi. Naiset tekevät aloitteita miehiä harvemmin ja kun he niitä tekevät, kohteena ovat miehet, jotka eivät ole edes heistä kiinnostuneita (Tai sitten hekin ovat valintaparadoksin sokaisemia eivätkä kerkeä vastaamaan kaikille). Sitten naiset sanovat tekevänsä kyllä aloitteita, mutta miehet eivät itse vastaa. Tuloksena on se, että kukaan ei vastaa kenellekään ja kaikki pysyvät sinkkuina. Voittajana on ainoastaan Tinder, joka perii kuukausimaksuja sinkuilta, jotka eivät löydä kumppaneita. Sovelluksen tavoitteena on tehdä bisnestä käyttäjien turhauttamisella. Siksi se onkin niin menestynyt. Olisi huonoa bisnestä tarjota loistavia palveluita ilmaiseksi. On tuottavampaa tarjota ihan ok palvelua, josta tulee alun jälkeen kehnoa ja ainoastaan maksamalla voi saada hyvää palvelua.



Kommentit