Valinnanvaikeus deittailussa
Miksi herkkujen tai vaatteiden valitseminen tuottaa useammille enemmän hankaluuksia kuin peston tai lusikoiden valitseminen? Miksi radiosta kuultuna kuuntelemme biisin useammin loppuun kuin, jos se tulisi vastaan Spotifyn soittolistassa? Miksi sopivien treffikumppanien köytäminen Halusin kirjoittaa opinnäytetyöni vinoumien käytöstä markkinoinnissa, mutta sitä varten piti suostutella opinnäytetyöni ohjaajaa, että hän hyväksyisi aihevalintani. Pienen maanittelun jälkeen hän suostui, onneksi. Mutta koska hän ei tuntenut käyttäytymistaloustiedettä ennestään kauhean hyvin hän suositteli kysymään koulumme toiselta opettajalta apua. Tämä opettaja sattui olemaan neurotieteiden professori. Hän suositteli, että liukisi opinnäytetyötäni varten Richard Thalerin ja Cass Sunsteinin kirjan Nudge. Kirjassa Thaler ja Sunstein kertovat erilaisista tavoista yrittää ohjata loppukäyttäjiä ja kansalaisia tekemään terveydelleen ja taloudelleen parempia valintoja. Näitä töytäisyn keinoja on useita, joista yht...